keskiviikko 1. helmikuuta 2017

HYVÄÄ SETTIÄ, HAAMUKOLMONEN, VÄSÄHTÄMINEN

UIFK - ONMKY kaikki 57-64 (17-13, 16-17, 18-18, 6-14)

UIFK:n pistemiehet: Maaninka 19, Jokikokko 16, Dubatscheff 7

Kolmoset: Maaninka 2, Jokikokko 1, Pentti 1

Eivät olleet tähdet oikeassa asennossa, eikä varsinkaan peruskunto, joka loppui kuin seinään. UIFK kärsi kirvelevän tappion ja on menettämässä mahdollisuutensa neljän parhaan joukkoon. Hienokseltaan koko ottelun läpi johtaneet sinivalkoiset väsyivät silmin nähden viimeisellä neljänneksellä, minkä johdosta hyökkäyspeli lorahti tukkoon kuin keittiön viemäri Sairaalanrinteellä. Ei auttanut aikalisällä esiin kaivettu imukuppi, ei valmentaja Juha Karjalaisen suulla aivoihin tarjoiltu aukaisuaine. UIFK:n oli alistuttava seitsemällä pisteellä, eikä se ole voittanut peliäkään tällä kaudella ilman ykkössentteriään Petri Jalavaa, joka on ollut pois kokoonpanosta kahdessa viime pelissä.

Professorintieltä poistuttiin apein mielin, mutta ottelua kentän laidalta loukkaantumisen vuoksi seurannut Niko Lehtinen sentään otti illan päälle heinäpääläisen haukan sulasta tehdyn kynänsä, kastoi sen musteeseen ja raapusti muutaman kommentin ottelusta kirjepulun vietäväksi mediavastaavan toimistolle. Tässä Lehtisen kommentit editoituna huonon journalistisen etiikan mukaisesti:

"Hyvää settiä UIFK esitti tänään niin kauan kuin bensaa riitti. Seuraikoni Antin (Maaninka) puolesta huolestuttaa, ilme oli hävityn pelin jälkeen niin synkkä. Ryhmähalille olisi ollut tilausta. Kallen (Pentti) haamukolmonen oli uskomaton. Myös toimitsijatiimi (Ilkka Railo & Ari Jämsén) teki euroliiga-tason työtä, silkkaa virheetöntä tekemistä täydet 40 minuuttia."

Lehtinen viittaa Kalle Pentin suorittamaan kolmen pisteen heittoon, joka pomppi lukuisia kertoja koriraudoissa, ehkä myös levyn päällä ja kävi lopuksi vielä lähtöruudun kautta ennen sujahtamistaan vastustamattomasti koriin. Tunnekirjo vaihteli pomppimisen aikana äärilaidasta toiseen eikä esimerkiksi Markus Jokikokko pallon mennessä koriin enää edes muistanut, kuka sen oli heittänyt ja milloin.

Mitä tulee Lehtisen huoleen Antti Maaningasta, niin kaikki on täysin reilassa, sillä pukuhuoneessa Maaninka puhui jo perusjämäkkään tyyliinsä hiihtämisestä.

Niko Lehtisen omasta (fyysisestä) loukkaantumisesta ja poissa olon pituudesta ollaan käyty kahvipöydissä keskusteluja pitkin ja poikin uuden Oulun maita ja mantuja. Voimme kertoa sen verran, että kyseessä on keskivartalovamma. Emme tietenkään nykykäytännön mukaisesti paljasta sitä, että kyseessä on tarkemmin sanottuna kylkivamma. Ilmeisesti kylkiluiden välissä sijaitsevat pienet lihakset ovat saaneet revähdyksen harjoitustilanteessa tapahtuneessa törmäyksessä. Toivottavasti Lehtinen saadaan pian takaisin, sillä tänäänkin hänen ollessa kentällä tappiolukemat olisivat olleet kolme pistettä pienemmät, kun lasketaan mukaan "heinäpään linnun" kiintiökolmonen per ilta.

Nyt UIFK:lla on hieman aikaa hengähtää ja harjoitella. Seuraava ottelu pelataan vieraissa 12.2, aina vaikeassa Tuiran oranssissa pätsissä. Vastustajana toimii Tönköt, joka on tulosten valossa päässyt hienoon liitoon tällä kaudella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti