sunnuntai 25. helmikuuta 2018

UIFK TYHJENNYSMYYNTIEN KOHTEENA

IFK Uleåborg – Oulun Tarmo 63-76 (29-35)

Häpeällistä. Kotiyleisö ei ollut uskoa silmiään UIFK:n marssittaessa pukuhuoneesta kentälle ainoastaan kuuden pelaajan joukkueen. Jopa vastustajan pelaajat lopettivat oman lämmittelynsä ihmetelläkseen, mitä tapahtuu. Seurajohto veti jo valmiiksi lentävän maton kannattajien ja tukijoiden alta. Ensimmäistä kertaa seuran historiassa johto lähti mukaan UIFK:n toistaiseksi karttaneeseen vastenmieliseen ilmiöön, joka tunnetaan nimellä "tyhjennysmyynnit". Pelissä oli enemmän toimitsijoita kuin UIFK:lla pelaajia!

Pelaajat, jotka eivät menneet yrityksistä huolimatta kaupaksi:

4 Jani Sarajärvi
5 Antti Merihaara
6 Andrew Conlin
8 Markus Jokikokko
9 Antti Maaninka
11 Heikki Dubatscheff

Itse ottelussa UIFK roikkui pelissä mukana jotenkuten. Peli ratkesi viimeisellä jaksolla uupumuksen iskiessä. Selvästi myös näki, ettei joukkue enää pelannut samalla tavalla logolle kuin ennen, takuulla johtuen seurajohdon perseennäytöstä. Jopa valmentajat oli myyty ja konsulttiapua penkin takaa tarjosi ainoastaan Ari Jämsén. Lehdistötilaisuudessa alennusmyynnit olivat selvästi arka puheenaihe. Markus Jokikokko suhtautui asiaan sarkasmin turvin:

"Ei saanut pelata tarpeeksi. Ihan turhaan oli yksi vaihtomies."

Toimitsijapöytää rautaisella otteella isännöinyt kulttitoimitsija Niko Lehtinen paketoi ottelua objektiivisemmin:

"Näytti hyvältä meininki. Hienoa taistelua. Korit tuli jännästi runeina (putkessa). Näytti monta kertaa, että UIFK oli jo kuopattu, mutta aina sieltä tuli uusi runi ja noustiin rinnalle. Sitten loppui aika ja viimeinen runi jäi tulematta. Lisäksi Arilla (Jämsén) oli hieno ote valmennukseen. Oli rauhallinen ja sai pojat pelaamaan itselleen. Ja sai myös tuomarit näppeihinsä neuvomalla heitä, että vanhoillakin säännöillä voi yhä pelata, tai että ainakin UIFK pelaa vielä niillä."

Teemu Ryhänen huomasi heti tyhjennysmyyntien vaikutuksen:

"Muutama vaihtomies lisää ja peli olisi kääntynyt. Hyvä peli tuolla materiaalilla. Aluksi tosin ranteet olivat jäässä eikä heitto uponnut."

Oletettavasti tyhjennysmyynti tarkoittaa sitä, että ensi kauden joukkueen rakentamiseen on käytettävissä enemmän pelimerkkejä. Tämän kauden osalta pyyhe on jo kehässä, vaikka joukkue taistelee sarjassa sijalla kolme. Tynkäjoukkueen kausi jatkuu parin viikon päästä kotiottelulla Voittoa vastaan. Kyseessä on viimeinen kotiottelu ja nähtäväksi jää, kuinka petetyksi yleisö tuntee itsensä ja tuleeko kukaan katsomaan ottelua.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti